Katso Accuna Konserniraportoinnin esittelywebinaari >>

Kuukausi- ja tunnuslukuraportointi sekä kassavirta- ja tase-ennustaminen yhdellä ohjelmistolla

Vuonna 2011 perustettu LapWall Oyj on laajan tuotevalikoimansa ja nykyaikaisten tehtaidensa ansiosta kasvanut nopeasti Suomen johtavaksi puuelementtivalmistajaksi. LapWall Oyj:llä on tehtaat Pyhännällä, Pälkäneellä ja Vetelissä. Lisäksi toimipisteet ovat myös Oulussa ja Vantaalla.
LapWall on toimialansa suunnannäyttäjä. Lukuisat tyytyväiset asiakkaat ovat johtaneet kokonaisvaltaiseen hyvään maineeseen. Asiakkaina ovat lähes kaikki suurimmat rakennusliikkeet Suomessa. LapWall on ollut mukana useissa isoissa hankkeissa ja tehnyt yhteistyötä merkittävien kotimaisten toimijoiden kanssa.

LapWall.fi

LapWall-konsernilla on käytössä Accuna BI-ohjelmisto kokonaisuudessaan sisältäen Raportoinnin, Budjetoinnin, Kassaennusteen ja Konsernin -järjestelmät.

Accuna BI-ohjelmisto on tuonut LapWall Oyj:n työpäiviin toivottua mielekkyyttä monipuolisuudellaan ja käyttäjäystävällisyydellään muun muassa valmiiden malliraporttien ja helpon muokattavuuden ansiosta. LapWall hyödyntää Accunaa tehokkaasti etenkin yhtiö- ja yksikkökohtaiseen kuukausiraportointiin, kertoo LapWallin business controller Tiina Lohiniva.

”Accuna on helpottanut kirjanpidon tietoihin käsiksi pääsemistä ja keventänyt työkuormaa ylimääräiseltä numeroiden pyörittelyltä.”

– Toimin meillä Accunan pääkäyttäjänä. Olen luonut aika lailla kaikki käyttämämme raportit, tai vähintäänkin muokannut niitä Accunasta löytyvien valmiiden malliraporttien pohjalta. Raporttimme sisältävät tuloslaskelmaraportoinnin lisäksi graafeja, tunnuslukuja, tulos- ja tase-ennusteet, toteutuneen kassavirran ja kassaennusteen sekä Accunaan erikseen syötettäviä tietoja, kuten tilauskannan, Lohiniva avaa.

– Käytössämme on myös Accunan Kassaennuste -järjestelmä ja päivitämme kassaennusteen aina jokaiselle kuukausiraportille. Aiemmin toteutimme kassavirtaennustamisen Excelillä ja kopioimme luvut Accunaan. Työkalun käyttöä meillä on tarkoitus vielä kehittää tulevaisuudessa ja jatkossa siirtyä pois Excelistä täysin Accunan Kassaennuste -työkalun hyödyntämiseen, Tiina kertoo.

Ei enää ylimääräistä numeroiden pyörittelyä

Lohinivan mukaan LapWallilla taloustiedot otettiin aiemmin taloushallinnon järjestelmästä ulos Excel-muodossa ja niistä koostettiin kuukausiraportti. LapWall käyttää Talenom Online -palvelua sähköiseen taloushallintoon, johon Accuna tarjoaa automaattisen integraation. Talenom Onlineen integroituna Accuna-ohjelmisto on tehnyt tietojen hakemisesta mukavan vaivatonta.

– Ohjelmistoa hankkiessa aluksi hieman mietitytti, että menettääkö tietyn ”vapauden” Exceliin verrattuna, mutta Accunassa onnistuu kyllä hienosti kaikki sellainen mikä Excelissäkin, Lohiniva hymyilee.

– Accuna on helpottanut kirjanpidon tietoihin käsiksi pääsemistä ja keventänyt työkuormaa ylimääräiseltä numeroiden pyörittelyltä. Accunalla saamme helposti tuotettua haluamiamme raportteja ilman, että lukuja tarvitsee pyörittää Excelin kautta, Lohiniva iloitsee.

– Suurena hyötynä olen kokenut tiedon luotettavuuden. Accunan raportit ovat luotettavia, sillä kun ne on kerran määritelty, niin tieto tulee oikein. Aiemmin käytetyissä Excel-raporteissa oli huomattavasti suurempi virheherkkyys ja enemmän käsin tehtävää päivitystyötä. Nyt kirjanpidon valmistuttua ja tiedon siirryttyä Accunaan raportti on käytännössä jo valmis. Tarvittaessa voimme täydentää raportteja syöttämällä lisäksi kirjanpidon ulkopuolista tietoa, Lohiniva kertoo.

Talgrafin kattava koulutus takaa hyvän käyttökokemuksen

LapWallilla on oltu hyvin tyytyväisiä Accunaan, sillä se on yleisesti koettu monipuoliseksi talouden ja liiketoiminnan johtamisen ohjelmistoksi, jolla saa helposti tuotettua haluamiaan raportteja.

– Mielestäni Accuna on ohjelmistona selkeä ja helppo käyttää, etenkin Talgrafin hyvin suunnitellun ja toteutetun käyttöönoton myötä, Lohiniva kehuu.

– Käyttöönotto oli helppoa ja nopeaa. Koulutuksen avulla pääsin hyvin perille ohjelmiston hyödyntämisestä ja alussa mieleen tulleet kysymykset selvitettiin nopeasti ja sain hyvää ohjausta raporttien tekemiseen, Lohiniva kertoo.

– Ohjelmistoasiantuntija Toni Koskelalta sai aina todella hyvin vastauksia ja neuvoja, ja saa tarvittaessa edelleen, mutta nykyisin ei ole paljon enää tarvinnut apua kysyä, Lohiniva iloitsee.

 

Katso Accuna Konserniraportoinnin esittelywebinaari >>