fbpx

Ota yhteyttä

Uratarina

Tuomas Nuorteva

Ohjelmistokonsultti


Julkaistu 08/21

 

Nuorteva Tuomas - Talgraf Ohjelmistokonsultti.

Verkostoidu Tuomaksen kanssa LinkedInissä

Kuka olet ja mikä on roolisi Talgrafilla?

Moikka, olen Tuomas Nuorteva Helsingin Etu-Töölöstä. Olen ollut Talgrafilla töissä nyt 3,5 vuotta. Aloitin ohjelmistoasiantuntijana, mutta nykyisin toimin ohjelmistokonsulttina sekä myös työsuojeluvaltuutettuna ja osakkaana.

Mitä kautta päädyit ammattiisi?

Kauppiksesta kiinnostuin jo ennen lukiota, ja opinnoissani Helsingin Kauppakorkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto) keskittyminen johtamiseen, rahoitukseen ja laskentatoimeen mahdollisti erilaisia urasuuntauksia. Taustalla on myös kaupallisen alan töitä, mutta ehdin tehdä uran myös sulkapallossa, jossa olen saavuttanut useita Suomen mestaruuksia, sekä nettipokerissa.

Miten päädyit Talgrafille?

Kuulin tuttuni kautta avoimesta paikasta, ja ajoitus oli sopiva, sillä olin juuri viimeistelemässä kauppatieteiden opintojani ja aloittamassa työnhakua. Haastatteluissa yrityksestä ja työkavereista välittyi heti positiivinen fiilis, ja onnekseni pääsin mukaan mahtavaan porukkaan.

Millaisten projektien kanssa olet työskennellyt?

Työssäni olen tiukasti kiinni asiakasrajapinnassa, ja olen päässyt näkemään ja kehittämään todella laaja-alaisesti erilaisten asiakasorganisaatioiden liiketoimintojen seurantaa ja ennakoimista. Tehtävissä pääsee osaksi sekä liiketaloudellisia että tietoteknisiä ratkaisuja.

Miten olet päässyt kehittämään omaa osaamistasi?

Talgrafilla olen oman kiinnostuksen ja osaamisen puitteissa saanut vastuuta myös erilaisista organisaation prosessien kehittämistehtävistä, jotka ovat liittyneet esimerkiksi HR:ään, viestintään ja markkinointiin, mutta toki asiantuntijoiden kesken pääsee keskittymään ohjelmiston teknisempään puoleen ja liiketoimintaosaamisen kehittämiseen. Olen eturivin paikalla näkemässä alan muutoksia, ja toisaalta laaja-alainen asiakaskunta on mahdollistanut syventymisen erilaisten toimijoiden liiketoimintojen ytimeen. Talgrafilla on myös kiitettävästi panostettu sisäisiin ja ulkoisiin koulutuksiin niin koulutuskonseptimme puitteissa kuin sen ulkopuolella.

Millainen työympäristö Talgrafilla on?

Jo henkilöstökyselyistäkin ilmenee vahva usko yhteiseen tekemiseen ja tulevaisuuteen, toisten arvostamiseen ja hyvään fiilikseen. Aloittamisestani asti olen huomannut, että apua saa aina tarvittaessa, kaikenlaiset asiat voi nostaa esille, yrityksessä on aito halu kehittää tuotteista ja yrityksen toiminnasta alan parhaita. Kaikille pyritään luomaan mieluinen ja innostava työpaikka. Olemme onnistuneet saamaan joukkoomme todella osaavia ammattilaisia, mutta etenkin mahtavia ihmisiä.

Mikä on opettavaisinta työssäsi?

Talgrafilla oppii lähes joka päivä jotain uutta, mutta etenkin monipuoliset asiakkuudet ja sisäiset vastuut ovat tarjonneet todella ainutlaatuisen mahdollisuuden oman oppimisen osalta. Asiakkaiden kasvaneet tarpeet ja toisaalta sen myötä yrityksemme laajentunut tuote- ja palvelutarjonta pakottaa myös jatkuvaan kehittymiseen ja osaamisen kasvattamiseen.

Mikä on parasta työssäsi?

On mahtavaa päästä tutustumaan niin erilaisiin asiakasorganisaatioihin ja mahtaviin henkilöihin. Olen iloinen ja avoin persoona, ja on aina mukava tutustua henkilöihin titteleiden takana. Erityisesti mieltä lämmittää ja töihin innostaa, kun pääsee olemaan mukana askeltamassa kohti kunnianhimoisia kasvupolkuja niin yrityksen liiketoiminnan kuin organisaatiokulttuurin osalta.

 

Juttu jatkuu, välikevennyksenä kuva Tuomaksesta rennossa elementissään

Tuomas Nuorteva.

Ihminen tehtävän takana

Mistä nautit vapaa-ajallasi? Harrastukset, mielenkiinnon kohteet?

Kaikenlainen urheilu, joista viime vuosina padel on ollut lemppari. Urheilun lisäksi lukeminen, musiikki, elokuvat ja sarjat, koirat, luonto, museot, design. Laskin että minulla on ollut 15 eri harrastusta, joita olen kutakin harrastanut vähintään 2 vuotta joko ohjatusti tai kilpailullisesti. Lisäksi lukiossakin kävin 100 kurssia, vaikka 75 piti käydä – on vain niin paljon kiinnostavia asioita.😊

Mitkä ovat vahvuutesi?

Todella innostuva ja innostuessaan uppoutuva. Uteliaisuus asioita kohtaan. Kilpailuhenkisyys (ei aina vahvuus 😊 ). Iloinen, avoin ja empaattinen.

Bucket listin kärjessä?

Taitaa reissaamisen puolelle mennä, mutta vielä on vähän auki, olisiko seuraava matkakohde Kuuba, Kroatia, Indonesia vai uudestaan Sri Lanka.

Mitä haluaisit osata?

Ukulelen soitto, lisää kieliä (ei tarkoita ukulelestä siirtymistä kitaraan), koodausta, taikoa päivään lisää tunteja, paremmat vitsit.

Millainen on täydellinen vapaapäiväsi?

Aurinkoisena kesäpäivänä frisbeegolfia, padelia, mökillä rentoutumista ja grillailua ystävien kesken.

Lempipaikka maailmassa?

Bromarvin kesämökki, jossa viime vuosina on tullut käytyä liian vähän. Myös jokasyksyiset kala- ja vaellusreissut Pohjoisen erämaihin ovat ainutlaatuista terapiaa ja niissä maisemissa sielu lepää. Olen kyllä paljon matkustanut, ja Sri Lanka on ehdoton ykköskohde, jonne palaan, kunhan koronatilanne sen sallii.

Supervoimasi?

En tunne nälkää.

Muuta mainitsemisen arvoista?

  • Viidestä viimeisestä hääjuhlasta olen napannut neljä sukkanauhaa.
  • Olen elämäni aikana juonut yhden teelusikallisen kahvia.
  • Olen syönyt enemmän bolognesea kuin sinä.

 

Motto

Rennosti, mutta tosissaan.

 

 



 

Ota yhteyttä

talousjohdolle tilitoimistoille konserneille kehittajille