Talgraf Oy on jälleen valittu Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon Great Place To Work® -tutkimuksessa. Talgraf sijoittui pienten organisaatioiden (20–49 työntekijää) sarjassa neljänneksi vuoden 2026 julkistusgaalassa.
Suomen Parhaat Työpaikat™ -lista perustuu laajaan henkilöstötutkimukseen sekä yrityskulttuurin arviointiin. Tänä vuonna tutkimukseen vastasi lähes 20 000 työntekijää eri organisaatioista ympäri Suomen. Listasijoitus on osoitus siitä, että Talgrafin työntekijäkokemus on vahva ja kehittyy jatkuvasti.
Paikka Suomen parhaiden työpaikkojen joukossa on meille Talgrafilla merkityksellinen erityisesti siksi, että se perustuu suoraan henkilöstömme kokemuksiin arjesta.
– Talgrafissa näkyy vahva kulttuuri, jossa ihmiset kokevat työnsä merkitykselliseksi ja voivat olla aidosti omia itsejään. Välittäminen, luottamus ja yhdessä tekeminen eivät ole vain sanoja, vaan osa arkea. On poikkeuksellista, että 100 % työntekijöistä kertoo Talgrafin olevan todella hyvä työpaikka – se kertoo kulttuurista enemmän kuin mikään yksittäinen mittari. Kun työntekijöitä kuunnellaan ja heihin luotetaan, syntyy työyhteisö, joka kehittyy ja onnistuu kerta toisensa jälkeen. On hienoa nähdä yritys jo kolmatta kertaa Suomen parhaiden työpaikkojen listalla, kommentoi Great Place To Work Suomen toimitusjohtaja Kirsi Ilmasti.
Suomen Parhaat Työpaikat™ 2026 – listasijoitukset kokoluokassa Pienet organisaatiot (20–49 hlö):
- Pohjolan Voima
- Boco IP
- LekolarPrintel Oy
- Talgraf Oy
- Peerâ Hotels & Cottages
- Hoivatilat Oyj
- Viatris Oy
- Avara Oy
- Järvenpään Lähiapteekki
- Loiste
- AUO Mobility Solutions Finland Oy
- Ranua Resort / Ranuan seudun matkailu
- Koneunion Oy
- NutraQ Oy
- C2 SmartLight Oy
Työyhteisö rakentuu arjessa – yhdessä tekemällä
Talgrafilla työskentelee 46 eri alojen osaavaa ja sielukasta asiantuntijaa. Meille työyhteisö ei ole vain rakenne tai organisaatio, vaan arjessa syntyvä kokonaisuus, jossa meidän ihmiset, asiakkaat ja osaaminen kohtaavat.
Ihmiskäsityksemme perustuu ajatukseen, että ihminen on hyvä, luottamuksen arvoinen ja halukas kehittymään. Kun ihmisille annetaan tilaa, vastuuta ja selkeä suunta, syntyy oppimista, laatua ja tuloksia.
– Tunnustus kertoo ennen kaikkea meidän tavastamme toimia arjessa. Yhteisöllisyys, jatkuva oppiminen ja ihmisenä kehittyminen eivät ole meille sivujuonteita, vaan edellytys kestävälle kasvulle. Se ei synny itsestään. Haluamme olla työyhteisö, joka houkuttelee osaavia ja innostuneita ihmisiä ja jossa jokainen kantaa vastuunsa yhteisestä tekemisestä. Meille hyvä työyhteisö ei ole täydellinen, vaan ihmisilleen riittävän hyvä. Se tarkoittaa arkea, jossa voi oppia, erehtyä, onnistua ja kasvaa, sanoo Talgraf Oy:n henkilöstöjohtaja Sanna Kemppinen.
Meillä ei jäykistellä
Meillä ei jäykistellä, vaan olemme aidosti kiinnostuneita ihmisistä roolien takana. Arjessa tämä näkyy mutkattomuutena, huumorina ja siinä, että ihmiset kohdataan ihmisinä. Uskomme, että paras hyvinvointi syntyy lopulta mielekkäästä työstä, mukavista työkavereista, toimivasta yhteistyöstä ja arjesta, jossa asiat eivät ole turhan monimutkaisia.
– Työntekijäkokemusta ei rakenneta yksittäisillä eduilla, vaan kokonaisuudella, jossa perusarki toimii. Työn ei kuulu vain kuormittaa, vaan antaa energiaa. Kestävä työarki syntyy selkeydestä, mahdollisuudesta tehdä työtä hyvin ja kohdata toisemme yhdessä hyvään pyrkien, sanoo Sanna Kemppinen.
Hyvä työntekijäkokemus näkyy myös asiakkaille ja kumppaneille
Hyvinvoiva työyhteisö ei ole vain sisäinen asia, sillä se näkyy suoraan asiakastyössä ja yhteistyössä kumppaneiden kanssa.
Kun ihmiset viihtyvät työssään ja tuntevat työnsä merkitykselliseksi, se heijastuu palvelun laatuun, yhteistyön sujuvuuteen ja aitoon haluun kehittää asiakkaiden liiketoimintaa pitkäjänteisesti.
Talgrafilla asiakastyötä tehdään asiantuntevasti, mutta samalla ihmisläheisesti. Pitkät asiakassuhteet ja luottamukseen perustuva yhteistyö ovat keskeinen osa tekemistä.
– Uskomme, että hyvän työyhteisön energia ja voima näkyy ulospäin. Kun ihmisillä on hyvä olla, he myös tekevät työnsä hyvin. Se on lopulta asiakkaan, kuten myös kaikkien etu, toteaa Sanna Kemppinen.
Työ jatkuu – kehittäminen ei pysähdy
Sijoitus Suomen parhaiden työpaikkojen listalla on meille talgrafilaisille tärkeä tunnustus, mutta ennen kaikkea se toimii osoituksena siitä, että tehty työ on ollut oikeansuuntaista.
Samalla se on muistutus siitä, että työyhteisöä rakennetaan jatkuvasti. Talgrafilla halutaan kehittää toimintaa yhdessä henkilöstön kanssa myös tulevaisuudessa kuunnellen, kokeillen, oppien ja parantaen.
Olemme kiitollisia tästä tunnustuksesta ja ennen kaikkea meidän toinen toistaan upeammista ihmisistä, joista jokainen tekee osaamisellaan ja persoonallaan Talgrafista sen, mikä se on.
Katso koko Suomen Parhaat Työpaikat 2026 -lista >>
Lisätiedot:
Sanna Kemppinen, henkilöstöjohtaja, , 044 533 1704
Talgraf Oy on suomalainen perhe- ja henkilöstöomisteinen yritys ja positiivisella tavalla ylpeä siitä. Olemme Suomen johtava yritys omalla kapealla toimialallamme. Tarjoamme yrityksille ja yhteisöille liiketoiminnan suorituskyvyn johtamisen ohjelmistoratkaisuja ja palvelualustoja. Tuotevalikoimaamme kuuluvat Accuna BI-ohjelmisto ja StatBun all-in-one liiketoiminta-alusta.
Asiakkaitamme ja kumppaneitamme ovat tuhannet yritykset, sadat tilitoimistot ja rahoittajat, lukuisat ohjelmistotalot sekä monet muut yritysten ja yhteiskunnan sidosryhmätoimijat yhden hengen yrityksistä aina alan suurimpiin toimijoihin saakka. Meitä, asiakkaitamme sekä liikekumppaneitamme yhdistää aito innostus yritysten menestysedellytysten edistämiseen.