Kiitos huikeasta vuodesta 2024 ja työniloa vuodelle 2025!

Vuosi 2024 jäi meidän talgrafilaisten mieleen kasvun, kansainvälistymisen ja yhdessä tekemisen vuotena. Kun katson taaksepäin, en voi olla tuntematta ylpeyttä siitä, mitä olemme saavuttaneet ja innostusta siitä, mitä vuosi 2025 tuo tullessaan. Unelmamme maailmasta, jossa on enemmän paremmin menestyviä yrityksiä kannustaa meitä jatkamaan ponnisteluja yhteisen hyvän eteen.

Kasvua ja korkeaa asiakastyytyväisyyttä

Vuosi 2024 oli meille monella tapaa huikea vuosi. Kasvoimme kilpailijoitamme nopeammin kotimaassa, etenimme kansainvälisille markkinoille sekä kehitimme tuotteitamme ja palvelujamme valtaisasti eteenpäin. Asiakaskuntamme ja liikevaihtomme kasvoivat ennätyslukemiin ja saimme enemmän uusia asiakkaita kuin koskaan aikaisemmin yrityksemme historiassa.

Tämä kaikki on tulosta yhteen puhaltavan työyhteisömme tinkimättömästä työstä sekä erinomaisesta asiakas- ja kumppaniyhteistyöstä. On upeaa nähdä, kuinka yhä useampi yritys luottaa ohjelmistojemme ja palveluidemme kykyyn auttaa heitä saavuttamaan omat tavoitteensa sekä vahvan hallinnan tunteen omasta arjestaan ja tulevaisuudestaan.

Vuoden 2024 kohokohdista haluan nostaa esille asiakaspalvelumme sekä asiakastyytyväisyyskyselyidemme loistavat tulokset. Asiakkaamme ovat paitsi tyytyväisiä myös onnellisia yhteistyöstämme ja korostavat Talgrafin poikkeuksellisen erinomaista työtä asiakastyytyväisyyden eteen. Esimerkkinä tästä toimii 901 tukemme suoriutumista kuvaavaa arvostelua, joista 893 sai asiakkailtamme täydet pisteet. Kerrassaan upeaa, eikö totta!

Investointeja asiakaskokemukseen

Asiakaskokemus on meille sydämen asia. Vuonna 2024 paransimme palveluamme entisestään lanseerattuamme täysin uudet, kellon ympäri käytettävissä olevat tukiportaalit Accuna– ja StatBun-asiakkaillemme. Tukiportaalit täydentävät HelpDeskimme palvelua sisältäen oppaita, videoita, vuorovaikutuskanavia asiantuntijoidemme ja muiden asiakkaidemme kanssa sekä monipuolista materiaalia, joka auttaa hyödyntämään ohjelmistojamme parhaalla mahdollisella tavalla.

Kehitimme edelleen myös koulutuslisenssiämme, jolla on vahva suosio asiakkaidemme keskuudessa. Ainutlaatuinen konseptimme tarjoaa vuosittain yli 50 osaamisen kehittämiseen keskittyvää webinaaria, jotka vastaavat monipuolisesti eri asiakastarpeisiin liiketoiminnan ja talouden johtamisen sekä ohjelmistotyökalujen käytön saralla. Koulutuslisenssi on tuonut kyselyidemme mukaan poikkeuksellista lisäarvoa asiakkaillemme ja on merkittävä valintatekijä ostopäätöksissä.

Yhdessä olemme enemmän kuin työyhteisö

Vuosi 2024 oli tiimiemme kasvun ja onnistumisten vuosi. Talgraf on nykyisin jo yli 40 ammattilaisen työyhteisö, joka ei pelkästään tee töitä yhdessä, vaan inspiroituu, menestyy ja viihtyy yhdessä. Olemme sitoutuneita rakentamaan työyhteisöä, jossa jokainen voi menestyä ja kukoistaa paitsi yhdessä myös yksilöinä.

Olemme päättäneet aika ajoin altistaa työyhteisömme hyvinvoinnin ulkopuolisen arvioinnin kohteeksi. Tämä antaa meille arvokasta benchmarking-dataa toimintamme edelleen kehittämiseksi. Vuoden 2024 Great Place To Work -tutkimuksessa Talgraf palkittiin sarjansa Suomen toiseksi parhaana työpaikkana ja meidät on palkittu myös Human Power -gaalassa Suomen 3. ihmisläheisimpänä työnantajana. Tällaiset tunnustukset ovat kerrassaan upeita. Tärkeintä on kuitenkin se, että ne kertovat aidosti hyvästä hengestä ja yhteisestä ilosta ja hyvinvoinnista talon sisällä.

Innovaatioita ja uudistuvaa ohjelmistokehitystä

Tuotekehitysinvestointimme ovat vuosittain erittäin merkittäviä. Ne muodostavat perustan kestävälle innovoinnillemme ja kilpailukyvyllemme. Taloudellinen vakautemme, vahvat henkilöstövoimavarat sekä korkea osaamistasomme varmistavat sen, että toimiessaan Talgrafin kanssa asiakkaamme voivat olla varmoja siitä, että heillä on käytössään markkinoiden edistyksellisimmät ratkaisut, jotka pysyvät alan kehityksen kärjessä myös tulevaisuudessa.

Vuonna 2024 ohjelmistokehityksemme jatkoi kehittymistään huimaa vauhtia. Heti vuoden 2024 alkuun lanseerasimme Accunan tuotekehitysyhteisön, jotta kehitystyötä viedään eteenpäin tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa ja asiakastarpeet edellä. Tämän ansiosta olemme saaneet kehitettyä ohjelmistoistamme entistä monipuolisempia, tehokkaampia ja käyttäjäystävällisempiä. Voit lukea aiheesta lisää myös tuoreesta Tuotepäällikön uutisesta.

Kehitimme vuoden 2024 aikana Accuna-ohjelmistojamme erittäin voimakkaasti. Kehitystyötä on kohdennettu paitsi uusiin ominaisuuksiin ja integraatioihin myös ohjelmiston peruselementteihin. Näin olemme saaneet siitä nopeamman, toimintavarmemman sekä aikaisempaakin kyvykkäämmän moninaisten asiakkaiden mitä moninaisimpiin eri käyttötarpeisiin.

Julkaisimme vuonna 2024 myös uuden liiketoiminta-alustamme StatBunin. StatBun on uudenlainen tekoälypohjainen tiedolla johtamisen alusta, jonka käyttöönotto tapahtuu minuuteissa ilman aloituskustannuksia. StatBun tuo Accunan rinnalle toisen vaihtoehdon tiedolla johtamiseen. Ohjelmistot toimivat hienosti myös yhdessä. StatBun on luotu tiedolla johtamisen alustaksi sekä yrityksille että erilaisille yritysten sidosryhmille. Esimerkiksi uusia tilitoimisto- ja ohjelmistotalokumppaneita saamme päivittäin sekä kotimaassa että ulkomailla.

Katse vuoteen 2025 – uusia mahdollisuuksia ja innostavia tavoitteita

Vuoteen 2025 hyppäämme täynnä innostusta ja energiaa. Jatkamme määrätietoista yhdessä tekemistä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa tavoitteenamme kehittää ratkaisuja, jotka tukevat yritysten parempaa johtamista ja kestävää menestystä – ei vain Suomessa, vaan myös kansainvälisesti.

Panostamme edelleen tuotekehitykseen, asiakaskokemukseen ja työyhteisömme kehittämiseen. Uskomme, että menestys syntyy voimaannuttavasta yrityskulttuurista, pitkäjänteisestä yhteistyöstä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa sekä asiakkaidemme tarpeiden kuuntelemisesta ja ymmärtämisestä. Haluamme olla mukana rakentamassa maailmaa, jossa yhä useampi yritys sidosryhmineen voi kasvaa ja kehittyä kestävällä tavalla.

Haluan kiittää teitä kaikkia – asiakkaita, kumppaneita ja henkilöstöä sekä muita sidosryhmiä – siitä, että teette Talgrafista uniikin ja juuri sen, mitä se on tänään. Teidän kanssanne kaikki on mahdollista!

Olkoon vuosi 2025 täynnä kasvua ja kehitystä, hyvinvointia ja yhteisiä onnistumisia!

Toni Kemppinen
Toimitusjohtaja
Talgraf Oy